tiistai 15. huhtikuuta 2014

Ensimmäiset perhostyöt valmiina

Tänään saatiin ensimmäiset perhostyöt valmiiksi ja nappasin niistä heti kuvan... 


Lehtien painanta toteutettiin pressprint-levystä tehdyillä leimaisimilla

Pohjapaperit perhosille on valmistettu Taika-askartelulehdessä 4/13 julkaisemani idean mukaan. Tarkempi ohje työvaiheisiin löytyy siis lehdestä ja tarvittaessa voin julkaista ne myös täällä blogissa.

Amiraaliperhosia

Ritariperhosia
Perhosten toteuttaminen

Perhoset toteutettiin mukaellen aiemmin löytämääni ja jakamaani ohjetta.

Annoin oppilaille kuvia suomalaisista perhosista ja he saivat käyttää niitä kaavoina ja piirtämisen mallina. Perhosten kuviot ja värit oppilaat piirsivät siis itse mallin mukaan. Kuviot piirettiin ensin lyijykynällä, vahvistettiin mustalla permanent -tussilla ja väritettiin puuväreillä. Tämän jälkeen perhoset leikattiin ääriviivoja pitkin kolminkertaisesta paperista. Kahdesta kuviottomasta perhosesta saimme tehtyä ensin perhoset ohjeen mukaan. Lopuksi piiretty perhonen liimattiin valmiin perhosen päälle. Näin piiretty perhonen ei kärsinyt rautalankojen taivuttelusta. Viimeistelimme perhoset vielä sivelemällä niiden päälle ohuet kerrokset EriKeeperiä.

Huom! Jos käytätte vesiohenteisia tusseja silloin lakkausta ei kannata tehdä. EriKeeper levittää vesiohenteista tussia. Tällöin voi käyttää liuotinliukoista askartelulakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti