perjantai 13. kesäkuuta 2014

Shortsiasu tytölle


Kyselin joku aika sitten Ompeluelämää -sivuilla shortsiasuihin kaavaa. Sieltä sain vinkin uusimpaan Suuri Käsityölehteen (5-6/2014). Tutkiessani kaavaa päätin muokata sitä mahdollisimman yksinkertaiseksi. Joten tässä shortsiasussa on käytetty vain lehden ylä- ja alaosan kaavaa, muut lisäosat on jätetty pois. Yläosan kaavaa muokkasin vielä niin, että pidensin sitä noin 4 cm alaosasta ja 2 cm yläosasta. Yläosan etukappaleen yläreunan tein suoraksi. Lisäksi levensin sekä ylä- että alaosan kaavaa vyötärön kohdalta.

Käytin kaavojen muokkauksessa ja ompelussa apuna myös Mekkotehtaan sivuilta löytyviä kuvia shortsiasuista ja tutkin muutamaa kaupoista hankittua shortsiasumallia.

Ompelin ensin alaosan ja sitten yläosan. Yläosaan en tehnyt kaavan mukaisia taitoksia vaan rypytin laidat kuminauhalla. Yhdistettyäni ala-ja yläosan yhteen rypytin sauman kuminauhalla. Kainalot ja olkaimet tein mustasta resorista.






Seuraavan kerran, kun ompelen shortsiasua pidennän yläosaa vielä jonkin verran ja teen vyötärölle tiukemman kuminauhan tai kiristystä varten nyörin. Yläosan etukappaleen ylälaitaa kavennan muutaman sentin molemmista laidoista.

Kangas shortsiasuun on tilattu Majapuulta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti