lauantai 16. elokuuta 2014

Kesän ompeluksia

Ompelin kesän aikana vaatteita ja asusteita jonkin verran. Viimeisimmät ompelukset tein heinäkuun puolessa välissä, kun ompelin ystäväni pojalle synttärilahjaksi housut, t-paidan ja kaksi lippistä.


Lippapipot on tehty Noshin kaavalla.

Ompeluksista synttäripakettiin meni vain housut ja lippikset, koska t-paitaan en ollut tyytyväinen...

Epäonnistunut versio paidasta.

.... Paidan kangas oli vaikea ommella, ompeleista ei tullut kauniita... Paita oli liian leveä, liian lyhyt ja hihat olivat isot. Huomasin tämän vasta, kun sain paidan valmiiksi. En voinut antaa sellaista paitaa kellekään :)

Päätin purkaa t-paidan palasiksi ja etsiä uudet kaavat... jotenkin purkaminen vei ilon tekemisestä, niinpä meni kuukausi ennen kuin sain otettua ompelukoneet esille ja kasattua paidan uudelleen. Uusi kaava oli paljon parempi ja paidasta tuli nyt sopusuhtaisempi kuin aiemmin. Kangas oli edelleen haasteellinen ja koetteli edelleen ompelijaa, mutta kankaan kuvioiden takia yritin sinnitellä ja saada suht koht siistiä jälkeä.

Muokattu ja onnistunut versio paidasta.

Kaavojen erilaisuudesta muutama kuva:

Laitoin purettujen kappaleiden päälle uudet kaavat, jotta näin, miten paljon eroa on saman koon kaavoilla. Molemmat kaavat olivat siis kokoa 104, mutta otin ne eri lehdistä.




 Nyt paita on tehty ja koneet pöydällä, joten voin iloisin mielin kokeilla taas jotain muuta ommeltavaa. Seuraavaksi teen kyllä jotain ihan itselle :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti