sunnuntai 21. joulukuuta 2014

21. päivä: Lisää käsityöpusseja

Ompelin lisää käsityöpusseja. Useamman ompeluksen jälkeen huomasin, että kätsyn käsityöpussin ja tuubihuivin ohjeita yhdistellen saa vielä nopeammin ja siistimmin pussin valmiiksi.

Ensin tein aplikaatiot ja tämän jälkeen tein Kätsyn käsityöpussin ohjeella kappaleiden yhdistämiseen asti.  Yhdistin kappaleet toisiinsa täysin. En jättänyt siis yläosaan 1 cm:ä ompelematta. Tämän jälkeen seurasin tuubihuivin ompeluohjeen viimeistä vaihetta. Eli pujoitin kappaleet yhteen niin, että oikeat puolet oli vastakkain. Lähdin ompelemaan kanninkohtaa kiinni vuoripuolelta ja kiersin kierroksen melkein ympäri. Jätin pienen kääntämisaukon. Tämän jälkeen käänsin pussin oikein päin ja availin saumoja auki. Sitten ompelin pienen kääntöaukon käsin kiinni.




2 kommenttia:

  1. Ihania, näitä täytyy ehdottomasti kokeilla 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihastuin itsekin näihin :) Nämä lähtee lahjoiksi. Pitää itsellekin tehdä vielä. Meinaan jäädä aina itse ilman.

      Poista